Oi ihana Panama

Tkt_Oi ihana panama_robertseger
Tkt 2008, Oi ihana Panama. Kuva: Robert Seger.

Oi ihana Panama oli jatkoa yhteistyölle näyttelijä-ohjaaja Jukka Aaltosen kanssa, joka oli ohjannut aiempana talvena klassisen laulun ammattiopintojeni produktion Dido & Aeneaksen.

Tässä produktiossa pääsin toteuttamaan itseäni myös säveltäjänä ja sellistinä. Lastenteatterin musiikin säveltäminen oli hauskaa, ja sen myötä innostuin kunnolla esitysten sisällön tuottamisesta.

Panaman esitystila oli hyvin pieni ja intiimi, ja katsojat olivat keskimäärin 5-vuotiaita. Kaikin tavoin pienelle yleisölle, pienessä tilassa esiintyminen oli isojen lavojen ja suurten musikaalien jälkeen minulle hyvin virkistävää. Pääsin myös tekemään vahvoja, koomisia karaktäärihahmoja ja toimimaan pienessä, tiiviissä työryhmässä. Pidin pienen ryhmän lämmöstä ja mahdollisuudesta olla lavalla luova. Erityisen koskettavaa oli yhteys lapsiyleisön kanssa, josta monelle esitys oli ihka ensimmäinen teatterikokemus.

SANOTTUA:

Salla-Maria Orvaston ja Jouni Röyskön toteuttamat eläinhahmot ovat suuria persoonallisuuksia. Oravaston lehmä on rakastunut oopperadiiva ja jänis töykeän siilin (Röyskö) alistama kumppani. … Molemmat tekevät eläinhahmot tarkasti fyysistä ilmaisua myöten.

Elävä musiikki ilahduttaa aina ja tällä kertaa erityisesti Orvaston soittama sello.

(Irmeli Haapanen / Turun Sanomat, 19.9.2008)

Janosch:
OI IHANA PANAMA (Neiti Lehmä, Jänis, Kurki, sellisti)

Turun kaupunginteatteri, elokuu 2008 – toukokuu 2009
Ohjaus ja näyttämösovitus: Jukka Aaltonen
Sävellys ja musiikkien harjoitus: Jukka Aaltonen ja Salla-Maria Orvasto
Koreografiat: työryhmä